Lyriikat: Tuvalu

CD, Julkaisija: Kool thing 2010
Säv. Tuvalu, san. Antinranta, sov. Tuvalu

Tulevien aikojen luurangot

Sinä aamuna päätin siivota luurangot kaapistani pois
Karkoittaa ne maailman ääriin
Kasvoilleni lensi koiperhosia, vaatteista harhautuneet
Ne törmäilivät huoneeni seiniin

Syvällä rekkien keskellä
Kuluneiden leninkien ympäröimänä, kätkemänä
Se laihoilla käsivarsilla rikkipoljetuista muistoista haluaa
pitää kiinni kuin tulevaisuus niistä riippuisi

Sinä aamuna yritin löytää inhimillisyyttä sinusta,
mutta olet niin kuin minä, pahuuden ruumiillistuma
Kylkiesi välistä paistaa tyhjyys, mittanauhaa pitelet,
koitat itseesi mahtua

Pääkallon katse lamauttaa
Jälleennäkemisen kauhu
Tuntuu tulevaisuus, eilinen
Luurangot sisällä meissä

Menneisyys ei kunnioita aikaa
Tulevien aikojen luurangot
jo sisällä meissä

Parahin Nikola

Parahin Nikola, tuntuu niin kevyeltä, ei ole enää sydäntä
Sen paikalla pelkkä tuulenvire, tunneli pienten kyyhkysten mentävä
Ne lentävät kilpaa harmaat höyhenet pöllyten
Taustalla myrskyinen taivas, silhuettini kehystäen
Liikuttavuuteen asti, halusin tehdä maailmasta paremmin toimivan

Parahin Nikola, olen tehnyt kokeita ihmisillä,
mutta he ovat nousseet minua vastaan,
eivät ymmärrä tämän tehtävän lopullista tärkeyttä
Olen siirtänyt tutkimuslaitteeni niitylle metsän reunaan
Ja käännän osoittimet taivasta kohti sähköisten pilvien rintamaan

Ei tämä aika ole valmis sateen tulla
Syvä kuivuus säilyy alla juuristojen,
vaikka sataisi laaksot vuoria myöten täyteen
Tuntuu niin kevyeltä, mikään ei paina sisintä
Lempeä tuuli tuntuu läpi ja lämmittää

Parahin Nikola, en ole enää ihminen
Olen vapaa rajoituksista ja viimeinkin onnellinen
Valkoiset rungot kurottuvat kohti korkeutta, katson valokaarta
Taustalla myrskyinen taivas

Pimeys on ystävä

Joskus mietin kenelle tämä ruumis kuuluu
Tiedän kyllä että minulle
Aistit turta, harhailee mieli pois, ajautuu
vihamielisyyden teille, katkeruuteen sortuu

Silmäkulmassa nopeaa liikettä, käytävä maailmojen välillä
Kuiskauksia näkymättömästä, pään sisällä vaiko ympärillä?
Sanovat ettei pimeyttä kannata pelätä, pimeys on ystävä

Huomioni kiinnittyy vesipisaraan
Otsalleni tasaisin väliajoin putoavaan
En voi liikahtaa paikaltani
Ehkä tarvitsen tätä muuttuakseni

Joskus tunnen valtavaa
kaiken sisällensä sulkevaa raskasmielisyyttä
Melankolian vahvasta kädestä en saata irrottaa
Näkymätön lähelläni pitää minusta kiinni
Pimeys on ystävä

Tiedän, tarvitsen oman painajaisen
jotta heräisin tähän päivään
Joskus mietin kenelle tämä ruumis kuuluu
Tiedän kyllä että minulle, se katkeruuteen sortuu

Joskus tuntuu kuin ruumista ohjaisi joku muu

Tulvien jälkeen

He heräävät aikanaan, ei kukaan tiedä milloin
Olenko silloin paikallakaan?
Hengittävät syvää unta, vailla huomisen huolta,
ehkä en ole valmis kuulemaan
Ja koska on rauhallista, ei kukaan enää muista,
ei kukaan tyydy arvailemaan

Se mikä tapahtui kerran, tapahtuisi uudestaan

Kuuntelen, hiljaisuus aavemainen
Tulvien jälkeen, vesi yllä kaupunkien

Alhaalla jossain tyhjenneet aukiot, kaupunkipuistot
Entisen tien pintaa, kivi kerrallaan pois kuluttaa

Fantasmagoria

Halusin paeta tästä maailmasta, jotta
voisin tietää mitä on hiljaisuuden äänetön ääni

Halusin paeta tästä maailmasta
Halusin poistua arvokkaasti, jättää jälkeeni
arvoituksen ja mysteerin ratkaistavaksi

Halusin olla hetken aikaa yhteydessä johonkin
korkeampaan, voimaan tätä elämää suurempaan,
kohdata näkyjä, ilman syyllisyyttä, ne pelottavat

Kun lähdet täältä, kuljetko kohti kadotusta?
Maan alle, ovelle jolla kolmipäinen koira musta vartioi
vai korkeuksiin, takaisin tähtiin, atomeiksi tyhjyyden sekaan?
Siitä ei ole löytänyt todisteita kukaan
Lamauttava pelko täyttää ruumiisi ja sen kautta hengittää
Etkö uskalla seurata vanhaa ystävää?

Pidä kädestäni kiinni, kohdataan tämä, yhdessä

Ylitse luisen rinteen, syvälle ihmisenmuotoisen kallion ytimeen
Halusin löytää jälleen oman maailmanjärjestykseni kadonneen

kuunnella hiljaisuutta, paeta fantasmagoriaa,
vapautua, antaa ihmisten ohitse ajelehtia

Älä ole synkkä, ethän ole vielä nähnyt puoliakaan
Kaikki edesmenneet saapuvat kohta meille
tuonpuoleisesta kertomaan
Kapinaa pyhää järjestelmää vastaan,
askeleita keskellä polvistuneiden
Kääntyy taivas ympäri,
peilit heijastavat takaisin profiilit kuolleiden

Ympärikääntyvä pää,
olet demonien vallassa etkä tiedosta
Paljon järkyttävämpää on se tavallinen elämä
mitä ympärillä eletään, välittämättä kenestäkään,
mutta sitä et pelkää, siihen turtuu liikaa
Kadut, tavat, pelottavat

Saat makaaberin yön tunnelmaa
Jos pidät silmät auki

Eletään, välittämättä kenestäkään
Etkä pelkää, siihen turtuu liikaa

Valkoinen sumu nousee

Missä veitsi ja karbiini? Valkoinen sumu nousee, enkä voi tietää mitä sen alla kulkee
Kuulenko harhoja? Hetken aikaa näytti siltä kuin yksi suurista kivistä liikkuisi
vähitellen kohti kuin kyyryssä kulkeva, sen ketterät askeleet epäsäännöllisesti
pysähtelevät, etääntyvät, lähestyvät

Miksi pelkään, käänsinhän merivirran hakemaan apuvoimia tähän rantaan
Tunnistan viholliseni kaukaa, et pääse pakenemaan

Missä veitsi ja karbiini? Kärsivällisyys ei ole hyveeni, kynnet puristuvat kämmeniin
Valkoinen sumu nousee, enkä voi tietää mitä sen alla kulkee

Aamu pelastaa jonkun meistä, se oletko sinä vai minä ?
Vai tuntematon kolmas, joka löytää värjääntyneen hietikon

Piilotetut viestit joita en tahtonut teidän näkevän, asiakirjat joista paljastuisi kuka oikeasti olen
Laukaus yössä, täysikuun keinuttaessa, kaikki tapahtuu nopeasti, hälvenee sumu ympäriltä
Seison yksin, makaavat muut ympärilläni päät vieretyksin

Entä tämän yön jälkeen, tunnenko ylpeyttä, alanko ääneen katua?
Kiven kaltaiseksi paadun, en saata koskaan tästä yöstä ääneen puhua

Jokaisen tulee olla valmis, jokaisen tulee puolustautua
Vaikka sisällä olisi halu antautua, minun täytyy puolustautua

Pakenevan veden voima

Laskuveden aika, pakenevan veden voima
Veden alta vähitellen hiekka paljastuu
Sydämeni niinkuin merenpohja hiljaa avautuu

Ja terävätkin kivet helpompi on nähdä
Laivan kylki maata kohti pehmeästi käy
Tuntematonta vasten meri vetäytyy

Joskus ja kaikesta huolimatta kaikki voi päättyä hyvin
Tässä seison, alkavan kultaisen aikakauden partaalla
ja auringon jäljet punaiset, ne ovat kuin verta taivaalla