Lyriikat: Pimeä saartaa meitä!

CD, Julkaisija: Backstage Alliance 2006
Säv. Tuvalu, san. Antinranta, sov. Tuvalu

Irma Vep

Tämä on outoa, kuuletko kuinka hengitys tihenee?
On sumua ilmassa, pimeä saartaa meitä
Katselen sinua, kuin Irma Vep jalokiviä
Katselen sun vaatteita, läpinäkyviä

Vaaransinko meidät?
Sano, etten tehnyt sitä täysin turhaan
Sano etten vienyt sua pois siitä kaupungista täysin turhaan
Ota taas se ilme, minkä otat kun olet suuttunut
Ei mikään ole toisin, silti kaikki muuttuu
Vihdoinkin tässä nyt: sinä ja minä, se rikokseen syyllistynyt

Sano ettei mitään käy, ei meille mitään käy
Sano ettei mitään käy, ei tule syyllisyys
Ei täällä tunkeilijat meitä nää, ei oteta vastuuta mistään

Tietyssä valossa kaikki on viatonta
Niin mä haluun uskoa, mä olen inhimillinen
En pelkkä kokoelma muistoja jonkun toisen
En luonnon jäljitelmä, en keinotekoinen

Leikitään, vaikka puistonpenkeillä on nokea
Leikitään, kaikki ne sanoo rakkaus on sokea
Leikitään, vaikka taivaalle kerääntyy pilviä
Ne varjostaa näitä kaiken nähneitä silmiä

Maanjäristys

Maanjäristys, rikin katkua ilmassa
Mä en kuule mitä sä olit äsken sanomassa
Maanjäristys, syvä railo käy portaasta kivijalkaan
Tekee tuhoja talon perustuksissa
Heikkouksia nousee pintaan näissä koordinaateissa

Viimeinen kerta
Ei tämä talo kestä enää toista
Viimeinen pisara
Ei tämän lattian naarmut peity matoista

Maanvyöryjä laavavirralla
Tulivuorenpurkaus kuun reunalla
Älä anna meidän hautautua

Siivotaan, pois myrkyllinen ilma tuuletetaan
Pölyt parvekkeilta alas
Siivotaan, tämä särkynyt posliini kootaan
Yhtenäiseksi astiastoksi taas

Kadotettu

Mä synkän maailmasi kolkkia kaluan
Tulen, otan, teen mitä haluan
Mä olen pakanoiden manttelinperijä
Sukuni nuorin, viimeinen äpärä

Mä käytän mustaa, musta on muotia
Sitä on päällä aristokraateilla
Mä käytän silkkiä ja samettitakkia
Oon kultivoitunut salonkileijona

Hengitän kapinan henkeen

Mä tunnen kaikki sun paheesi, syntisi
Oon pimeän puolen suojelusenkeli
Mä näytän mitä on tulviva paheellisuus
Turhuuksien turhuus

Kylmät väreet koristaa sun selkää
Pyhä puku ota päältäni pois ja kätemme yhteen liitä
Vaikka nimeni on kadotettu, älä pelkää
Jos solmit liiton mun kanssa, ei tämä yö riitä

Kysy missä mä meen, en kerro kuitenkaan
Kerettiläinen on tottunut valehtelemaan
Asiaan kuuluu olla pahatapainen
Paholaisen poika kieltää kaiken

Sä luulet että voit hajuvedellä näännyttää
Muu maailma ilmaan häviää
Mä muka unohtaisin mistä oon kotoisin
Vähän mustaa, kaikki on toisin

Äärimmäinen, kohtuuton , ylenpalttinen, arvaamaton


Järjestys ja kuri

Pihalla pieniä lapsia, tyttöjä ja poikia
Toiset rakentaa linnoja, toiset kaivaa ojia
Ei mehutaukoja, ota lapio pieneen käteesi, samat säännöt on kaikilla
Kaiva niin kauan kuin käsketään, kohta lumilinna on suuri ja komea

Älä kysele, kyseenalaistaminen on rangaistavaa
Et kai halua olla epäkunnioittava auktoriteetteja kohtaan
Kaikki nämä järjestyssäännöt määrään teidän parhaaksenne
Te ette nouse meitä vastaan

Eikä tässä maailmassa ne pärjää, jotka liikaa esille yrittää
Muista paikkasi, valvova veljesi, tärkein on kuri

En enää, en enää, en enää ylpeile en valehtele
En enää, en enää, en enää itke enkä kantele
Ei me tarvita muuta kuin märkiä lapasia, paleltuneita varpaita
Muovilapiot lyö samaa tahtia, kurahousuun käy sateen ropina

Te voitte luottaa minuun, tiedostan paikkani kyllä
Te voitte luottaa minuun, pidän kestohymyä yllä
Te voitte luottaa minuun

Kiitospäivän ilta

Sä olet vieläkin se muutamista parhain
Pidän mielessäni sen, kun lähden täältä aamuvarhain
Tämän yön mä vietän hiljaa, vierellesi jään
Kylmään rintaan painan tän kuuliaisen pään

Vuodesta toiseen sun varjoosi jäin
Kerta toisensa jälkeen sun lähtevän näin
Sano että tämä ilta tyynnyttää myrskyn edeltä
Katkerat kyyneleet maistuu pyhältä vedeltä
Laskeutuu kuolemanhiljaisuus

Sä et taita enää mun päästä edes hiuskarvaa
Salailla aina voi, totuuden kuitenkin kaikki arvaa
Sä et enää ääntäsi korota, et pilkkaa tee
Et veitsi rinnassa muiden naisten luokse mee

Kiitos pitkistä päivistä
Mustista silmistä
Harmaasta hiuksissa
Valvotuista öistä

Jaettu modernin unelma

Maanalainen maisema
Loputon määrä tunneleita
Liukuportaita, metrokiskoja
Teknokratia

On opeteltava lukemaan rivien välistä piiloviestejä
Kuka tarkoittaa mitä sanoo, kuka sano ei mitään, vain ylenkatsoo
On, outoja on, ilmiöt kaupungin
Outoja vuoksi ja luode vuorovesimallin

Jaettu modernin unelma
Jää taakse vanha maailma
Ei väliä sä mitä puolustat
Samat sanat, samat tavat, vääriä lauseita

Pääteasema
Nyt on tullut aika valita
Voittaako tekniikka vai taito?
Teknokratia

On suuria bulevardeja ja
filmikankaan liikkuvia kuvia
Sä tanssit automaation tahtiin,
kuuntelet sen ääntä musiikkina

Olenko pian samanlainen?
Mä olen pian samanlainen kuin tänään sinä

Jaettu modernin unelma
Jää taakse vanha maailma
Ei väliä sä mitä puolustat
Samat sanat, samat tavat, vääriä lauseita

Betoniääriviivoja
Sydän sykkii valoreklaamin mukana
Harmaa on maanpinta, ikiharmaat korttelit
Tämä on juuri se mitä halusit

Kiireetön tila

Tämä on hyvä päivä, tänään on kirkas mieli, selvä pää
Mä olen matkalla sinne, missä ei oo päämäärää
Levoton surumieli maassa, outo polte vatsan pohjalla
Kulmamerkkejä karttakirjan tussitahraisilla sivuilla
Vedän henkeä syvään, kultainen maantien tomu jää
On liian vähän aikaa, on liian paljon nähtävää

Pysähdytään tienristeykseen, käännytäänkö oikeaan vai vasempaan?
Vaikka päästäisi perille, aina on pystyttävä parempaan
Kaikki päivät muuten on samanlaisia, kahvi haalealta maistuu
Kauniissa sanoissa kilpailun henki asuu

Kiireetön tila kääntöpiirillä
Siellä mä en tunne ketään
Parempi niin, en muuta pyydä
Lähdetään, lähdetäänkö?

Myrskypilviä, ilma on ennakkoluuloista sankkaa
Arkipäivän realismi on liian rankkaa, rankkaa, rankkaa
Kilometrit ja peninkulmat, et tunne samoin, mutta ymmärrät
Ajetaan pois pahat henget, ajetaan pois entiset elämät

Edes valheellinen tunne vapaudesta hetkeksi jää
On liian vähän aikaa, antaisit edes yrittää

Kuiva heinä kämmenten välissä, kivisora jalkapohjan alla
Maata silmänkantamattomiin, luotisuora taivaanviiva
Vedän henkeä syvään, kultainen maantien tomu jää
On liian vähän aikaa, on liian paljon nähtävää

Neuroromantiikkaa

Mä uneksin sähköisiä lampaita
Puen päälleni älykankaita
Piirilevyjä, loputon määrä muistikortteja

Mä uneksin: ei huolia
Ei kukaan pidä riikinkukkoenkelin puolia
Sama sähkö virtaa, uidaan samoilla aalloilla
Meitä tuli pitkin liukuhihnaa monta
Materiaali käyttökelvotonta
Kuka uneksijoita tarvitsee?
Ei meillä mitään kukaan tee
Maailma on vakava
Ei ole tilaa toisin ajatella
Vallitsee vakaa epävakaa tila

Sä et voi tietää miltä tuntuu
Kun puuttuu täydellinen ymmärrys
Järjellinen selitys
Mitä varten minut on ohjelmoitu?

Joskus lähetän signaaleja avaruuteen
Kuuleeko kukaan?
Tää on yhtä neuroromantiikkaa
Jos näen tähtiä niin nekin vaihtaa paikkaa

En osaa luodata edestäni maisemaa
Mikä on ykköstä? mikä nollaa?
Tällä taajuudella häiriöääntä saa
kuunnella läpi päivät yöt jos aaltopituus kantaa

Meditaatio

Pysäytä mielesi
Rentoudu täydellisesti
Pysäytä ainainen liike
Päästä hetkeksi irti
Sisäinen äänesi
Se vielä humisee korviisi
Avaa avaruuden tila, se rauha

Hengitys
Vastakkaiset liikkeet
Lantiossa keinahdus
Aaltoliike nousee

Kello käy viisi
Mä en pidä kirjaa
On aikainen aamu, huone autio
Laajoja pintakerroksia rapisee
Meditaatio

Pysäytä mielesi
Kuuntele hengitystäsi
Eikä sun tarvitse tehdä mitään
Sinussa hengitetään

Pysäytä mielesi
Rentoudu täydellisesti
Avaa avaruuden tila, se rauha

Mistä alkaa hiljaisuus?
Milloin äänet seinän takana lakkaa?
Outoja varjoja ilmaantuu
Yön tunnit pelkotiloja pahentaa

Miten se kuuluu tehdä?
Ajatus miten pysäyttää itsensä?
Miten päästä vapaaksi?
Pitää kristallinkirkas mieli?