"Tuvalu: Tuvalu
Kool Thing
3,5 / 5

Tuvalun nimellä kastettu kolmas pitkäsoitto on varsinainen pala purtavaksi. Yhtyeeseen aikaisemmin tutustuneita tämä tuskin yllättää pätkän vertaa, sen verran vahvasti yhtye on lipunut albumi albumilta kohti progressiivisempaa ilmaisua. Suoraviivaisesta ja paikoin jopa tarttuvasta Pimeä saartaa meitä! -albumista (2006) on kärjistäen jäljellä enää kaunis muisto.
Tuvalu on uudella vuosikymmenellä ennen kaikkea monimutkaisempi. Bändin kappaleet etenevät ikään kuin omia sääntöjään noudattaen, vailla perinteisiä kappalerakenteita, eikä kuulijaa todellakaan päästetä helpolla. Kappaleet haastavat kuulijansa vielä kymmenennelläkin kuuntelukerralla. Peräti 13-minuuttinen Pimeys on ystävä on kuitenkin kiistatta albumin parasta antia kaikessa polveilevuudessaan. Tarttumapinnan puute vaivaa kuitenkin osaa kappaleista sen verran, että albumin todellinen potentiaali tullee esiin vasta ajan kanssa.
Tuvalun kaikkia ansioita on vaikea arvottaa tässä hetkessä. Oli Tuvalun kimurantista musiikista tai suomenkielisistä astraalitasolla leijuvista sanoituksista mitä mieltä tahansa, on hienoa, että nykypäivän einesyhteiskunnassa tehdään musiikkia, joka on näin omaperäistä. Ja tuskin näitä visionäärejä edes haittaa, että se on monen mielestä silkkaa paskaa.

Marko-Oskari Lehtonen"