"TUVALU
- Ponua, hasaa ja opamoxeja

Kolmatta kokopitkäänsä äänittelevän Tuvalun solisti Annina antoi Colossukselle studioraportin yhtyeen saatua bassojen ja rumpujen äänitykset päätökseen Helsingissä. Sessiot jatkuivat vielä laulujen ja kitaroiden osalta tovin Tampereella, mutta progen Milla Magia oli sitä mieltä, että levy ilmestyy aikataulussa, eli helmikuussa 2010.


Oliko kaikki materiaali valmiina ennen kuin menitte studioon?

– Tällä kertaa kyllä ! Tai tietysti inspiraatiovara on jätetty biiseihin, mutta periaatteessa kaikki materiaali on ollut valmista tekstejä myöten.


Teettekö biiseistä vielä vanhanaikaiset demot?
– Kolmesta pitkästä biisistä teimme, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. teimmekin niistä demojen jälkeen kolmen sijaan neljä biisiä ja kestoltaan vieläkin pidempiä.

Kuka kappaleet säveltää?
Tuvalu luo kappaleensa yhtenä yhteyttävänä organismina, kaikki instrumenttilinjat syntyvät suurin piirtein samaan aikaan treenikämpällä improvisaation tuloksena.

Syntyikö helposti?
– Sama synnytystekniikka on samalla aikaa sekä helppo että vaikea. helppo koska voi kokea olevansa yksi yhteinen musiikillinen elementti, vaikea koska neljän ihmisen tehdessä lopputulosta väistämättä kohtaa kill your darlings-hetkiä. Meillä on onneksi yhteinen päämäärä siitä mitä olemme tekemässä, joten todellisia häiritseviä erimielisyyksiä ei ole tullut.

Voiko progea tehdä helposti/helpoksi?
– Kyllä ja ei. Sanoitusten puolesta voin sanoa että tämä levy on ollut äärimmäisen haastava. Levylle tulee lyhyempien kappaleiden lisäksi myös kappaleita joiden kesto on 10–15 min. siihen mahtuu jo periaatteessa 3 - 4 peruspitkää kappaletta yhden sisään. Ei ole ollut helppoa kirjoittaa tekstiä jossa kuulija pysyisi kärryillä matkan loppuun asti, onneksi on ollut hyvä raati joka on jaksanut lukea eri versioita ja kommentoida. Toiset kappaleet ovat syntyneet helposti ja nopeasti, joidenkin kanssa on veivattu ees ja taas oikeaa ratkaisua etsien.

Miltä materiaali vaikuttaa verrattuna edelliseen levyyn?
– Jos edellinen levy oli niin kalman kylmä että kieli ei lähtisi pakkasella kaiteesta irti edes kuumalla vedellä, niin uusi materiaali on minusta optimistisempaa. maailmanlopun jälkeistä valoa näkyvissä.

Pitkiä vai lyhyitä biisejä?
– Sekä että.

Teemalla vai ilman?
– Tätä ei ole kirjoitettu mihinkään tiettyyn teemaan, mutta näin jälkeenpäin kaikkien kappaleiden aiheet voi ehkä niputtaa yhteisen teeman alle.

Mitä edellisen levyn sessioista on opittu?
– Ainakin se että on vähemmän stressiä jos on paremmin valmistautunut.

Mitä ehkä muutetaan nyt tulevalla levyllä?
– Tällä levyllä haetaan ehkä vähemmän viilattua ja elävämpää soundia. Eli enemmän sellainen kerrasta purkkiin meininki

Miten tekstit, kuka kirjoitti ja mistä aiheesta/aiheista tällä kertaa?
– Minähän se, olemme tulleet avaruudesta takaisin maan pinnalle ja tällä levyllä katsellaan tähtitaivasta siellä lentelyn sijaan.
Erich von Dänikeniä lainaten tällä kertaa levyn henkilöt miettivät ”tulimmeko tähtien takaa?” vai onko kaikki lopulta vain ihmisen mielikuvituksen yritystä kompensoida omaa osaa ravintoketjussa. Omassa elämässäni ovat aina seikkailleet sulassa sovussa ihmiset, tontut ja kuolleiden esi-isien henget, joten ehkä tämä heijastuu myös teksteihin.

Oliko edellisen levyn teksteihin vaikea ”samaistua” tai saada tunnetta lauluun mukaan? Vai oletko - Annina - noiden tekstien kanssa kuin kala vedessä?
– Vannoutuneena nörttinä, joka jo 90-luvulla liputti internetin ihmeellisyyden ja tietokoneiden seksikkyyden puolesta, olen sinut tekstieni kanssa. Ymmärsin kuitenkin melko pian edellisen levyn jälkeen, että joskus vain tekstini ovat liian kryptisiä. Olen yrittänyt tällä levyllä vähentää pahinta kikkailua ja opetella ihmisystävällisemmäksi.

Aiheesta lisää: http://twitter.com/daktaaliavaruus"

Teksti: Tero Honkasalo